To 22.1. luento, pelillisyys oppimisessa

Luennoitsija Sari Yrjänäinen kertoi tutkijaryhmän hankkeesta, jossa tavoitteena oli luoda oppimispeli. Luento alkoi käsittelemällä oppimisympäristöä tilana - ja tässä yhteydessä tarkoitettiin nimenomaan sitä fyysistä tilaa, jossa oppiminen tapahtuu. Luennoitsijan peruste oli, että tilalla opetetaan. Ryhmä päätyi yhteen oppiaineeseen, johon kehiteltäisiin toimintaa rikastuttava peli. Tämä aine oli liikunta ja peli valopeli, jonka avulla oppilaat saatiin asenteista ja taustastaan huolimatta liikkumaan. Houkuttimiksi oli valittu pimeän ja valojen leikki sekä niihin yhdistetty robotti, joka kertoi tarinaa.

Valopeli oli ehdottomasti luennon päätähti, mutta itseäni jäi mietityttämään luennoitsijan pointit tilan kokemisesta ja tilasta oppimisympäristönä. Kurssikuvauksen mukaan tämän kurssin osaamistavoitteisiin kuuluvat: että opiskelijat 
- osaavat kuvata digitaalisen median täyttämän ja kansainvälistyvän informaatioyhteiskunnan muutoksia
- ymmärtävät erilaisia oppimisympäristöjä ja niiden kehitystä
- hallitsevat muuttuviin oppimisympäristöihin liittyviä suunnittelun, toteutuksen ja arvioinnin taitoja

sekä sisältö:Opintojaksolla tutustutaan muun muassa oppimisympäristöajatteluun, digitaaliseen mediaan oppimisen tukena, verkkoyhteisöihin ja ohjaukseen verkossa sekä informaalin ja formaalin oppimisen välisiin jännitteisiin ja oppimisympäristöjen ja yhteiskunnan muutosten vaikutuksiin organisaatio- ja toimintakulttuuritasoilla. Opiskelija voi erikoistua oman valinnan mukaan esimerkiksi lasten ja nuorten tai aikuisten oppimisympäristöjen erityiskysymyksiin.

Olenkohan ymmärtänyt tummentamani kohdat väärin, kun tähän mennessä luennoilla on mielestäni käsitelty melko yksipuolisesti oppimisympäristöjä käsitteenä. On totta, että painotus on virtuaalisuudessa, mutta koska kurssikuvaus ja -tavoitteet sisältävät oppimisympäristöt monikkona, on mielestäni opiskelijaa johdettu vähän harhaan. Tämä luento oli sinänsä poikkeus, että siinä sivuttiin kurssin ensimmäisen luennon lisäksi myös muita oppimisympäristöjä kuin pelkästään virtuaalisuutta. Huomion sai esimerkiksi fyysisen tilan kokemus, valot, värit sekä pulpetittomuus, jotka yhdessä luovat aktiivisen oppimisympäristön. Ihminen on edelleen fyysinen olento kaikkine aisteineen, vaikka maailma kuinka digitalisoituisi.

Kansanterveysnäkökulmasta valopeli on edistyksellinen, koska se saa luennoitsijan mukaan lapset liikkumaan. Mielestäni se toimii myös vasta-argumenttina yleistyvälle virtuaalioppimiselle, jossa usein oppija on paikoillaan ja harrastaa mediassakin paljon moitittua istumista. Valopelissä ei mielestäni tullut myöskään esille näkökulmaa, jossa oppilas voisi oppia jotakin väärin. Viime perjantain (23.1.) Opettaja-lehdessä oli keskustelua oppimispelien heikkoudesta opettaa lasta väärin. Kirjoittajan mukaan esimerkiksi kehittäväksi peliksi luotu Sanataituri antaa vääriä signaaleja oppilaalle oikeista tai vääristä vastauksista eli suoraan sanottuna opettaa väärin. Kirjoittaja kiteyttää tekstinsä lopussa virkkeeseen: "On vielä paljon tekemistä, jos aiomme pystyä hyödyntämään tvt:tä kunnialla".

Tästä puhuttiin myös luennolla. Yrjänäinen totesi, että oppimispeleihin mennään yleensä tekniikka edellä unohtaen tyystin pedagogiikka. Tällöin tulee kysymykseen erityisesti laitteen tai sovelluksen lisäarvo oppimiselle. Yrjänäisen mukaan se toimii virtuaalisten oppimisympäristöjen käytön perusteluna. Itse olen asiasta täysin samaa mieltä. Lisäksi oman pohdintani tulos on, että koska kaikki eivät osaa käyttää teknisiä laitteita yhtä sujuvasti, onko järkevää panostaa työtunteja ja voimavaroja erilaisten laitteiden opetteluun, jotka eivät välttämättä edes tuo mitään hyödykkeitä oppimiseen? Mielestäni ei ole. Toinen pointtini on, että voiko kaikkea opettamista perustella oppimisympäristöllä? Kuten, että on hienoa (?) teettää oppilailla tehtäviä erilaisissa oppimisympäristöissä, jotka kehittävät taitoja muttei aineen oppimista?

Vaikka luennon pääaiheesta, valopelistä, päästiinkin melko kauas tässä kirjoituksessa, mielestäni se on silti yksi oppimispeli, jota voisin ajatella kokeilevani. Jos lupaukset opettajan tavallisista tvt-taidoista riittävät.

Luento 5: ”Jakamalla kaiken pois saa paljon enemmän itselleen!”

Matleena Laakson 27.1.2015 pitämä luento oli mielestäni koko kurssin mielenkiintoisin ja mielekkäin. Jo Matleenan itsensä esittely herätti mielenkiintoni, sillä hän kertoi, miten hän jakaa avoimesti blogissaan materiaalinsa CC-lisensillä (fiksu keksintö) eikä tällä hetkellä ole missään töissä, vaan toimii freelancerina pitäen koulutuksia yms. tilaisuuksia pyyntöjen mukaan. Avoimuus tekee häntä tunnetummaksi ja myös koulutuspyynnöt lisääntyvät siten. Ilmeisesti näinkin voi siis itsensä elättää! Osuva oli suora lainaus hänen puheestaan ”Jakamalla kaiken pois saa paljon enemmän itselleen!”

En itse ole kovin perehtynyt tvt-sovelluksiin, joten yllätyin, kun Matleena kertoi, kuinka nykyään lähes kaikilla luennoilla/seminaareissa twitter-keskustelu käy vilkkaana. Näin saattaa olla, vaikka luennoitsija ei ohjeistaisi käyttämään mitään tiettyä hastagia, vaan kuuntelijayleisö saattaa itse kehittää hastagin, jota kaikki alkavat käyttää.

Kouluissa ja opetuksessa mahdollisia käytettäviä tvt-mahdollisuuksia Matleena esitteli melko laajasti. Oli kiva päästä tutustumaan näihin mahdollisuuksiin konkreettisesti luennolla. Tutustuimme mm. lisätyn todellisuuden Aurasma-sovellukseen. Kyseinen sovellus ei toistaiseksi toiminut Lumialla, joten henkilökohtaisesti minun on sitä mahdotonta käyttää ja tämä onkin mielestäni sovelluksen heikkous. Aurasman avulla oli luotu hienoja ja hauskoja videoita tai päällekkäisiä valokuvia.

 Itse en kuitenkaan keksi heti, miten hyödyntäisin niitä opetuksessani niin, että ne toisivat jotain uutta lisäarvoa. Useat niistä toimivat esimerkiksi pistetyöskentelyn ohjeistuksessa, jolloin en opettajana pysty olemaan useassa paikassa yhtä aikaa. Toisaalta voin yhtä hyvin kirjoittaa ohjeet paperille, josta oppilaat voivat ne lukea. En tiedä, onko tässä kyse siitä, että en tunne lisätyn todellisuuden mahdollisuuksia tarpeeksi hyvin vai vain ajattelutavastani. Sen sijaan QR-koodien takaa aukeavat oppimispelit tai linkit olivat mielestäni näppäriä ja QR-koodi oli itsellenikin tutumpi. Sitä voisin hyödyntää opetuksessani.

Hieman netistä etsittyäni löysin, että esimerkiksi Turun Luostarinmäen ulkomuseossa oli lisätyn todellisuuden avulla luotu tarina museon rakennuksiin. Tuollainen hyödyntäminen vaikuttaa mielestäni innostavalta ja tekniikkaa hyödyntävältä. Lisätyn todellisuuden avulla näyttelijöiden ei tarvitse olla paikalla koko aikaa ja museovieraat voivat kiertää näyttelyä omaa tahtiaan.  Miten hyödyntäisit lisättyä todellisuutta opetuksessa?

Pohdimme, miten ja milloin opettajan tulisi tutustua erilaisiin sovelluksiin. Varmasti työnantaja voi tarjota jotain koulutusta, mutta kuinka paljon jää opettajan oman oppimisen ja kiinnostuksen varaan? Ainakin itseäni mietityttää, kun valmistumisen jälkeen menee ensimmäiseen työpaikkaan ja opeteltavana on monta uutta asiaa yhtä aikaa, kuinka voimavarat riittävät kaiken opetteluun ja tekniikassakin on mahdollisuuksia vaikka kuinka paljon. Onneksi netistä löytää ohjeita ja vinkkejä, kunhan vain itsellä on aikaa käyttää tiedonhakuun. Esimerkiksi täältä löytyy useita blogeja, joista voi ammentaa vinkkejä.

Luennon loppupuolella Marko Lahtinen kertoi tvt-suunnitelmista. Ainakin itselleni tällaiset suunnitelmat olivat ennen luentoa vieraita, mutta Marko esitteli mielestäni oleellisia ominaisuuksia suunnitelmista. Suunnitelmien tulee nimittäin olla riittävän yksinkertaisia ja ne on tunnettava/tiedettävä koulussa. Niihin sitoutumista lisää, kun suunnitelmat on yhdessä sovittuja. Tärkeää näissä suunnitelmissa olisi ottaa huomioon koko työyhteisön yhteinen osaaminen. Kun ope.fi-tasot tarkastelevat kunkin yksittäisen työntekijän tvt-osaamista, on tärkeämpää, että työyhteisöstä kokonaisuudessaan löytyy riittävästi tvt-osaamista. Eiväthän kaikki halua opettaa musiikkiakaan ja silti kaikissa kouluissa sitä on onnistuttu kaikille oppilaille opettaa.  

Mielestäni tärkeää ylipäätään tvt-taidoista puhuttaessa, on avoimuus ja uteliaisuus uusille asioille. Vaikka usein realiteetit (esim. aika) rajaavat mahdollisuuksia oppia uusia asioita, ainakin itse ajattelen, että myönteisellä asenteella voi oppia nopeastikin jonkin uuden niksin tai sovelluksen. Vaikkapa työkaverilta kahvikupin äärellä välitunnin aikana.

Napposen eväät - tutustuminen oppimispeliin

Napposen eväät -oppimispelissä kerätään Napponen nimiselle hahmolle pisteitä tekemällä oikeita ruoka- ja harrastusvalintoja. Pelatessa myös saa koko ajan humoristisella otteella tietoa ja vinkkejä terveyden kannalta hyvistä valinnoista. Oppimispeli on Suomen kuluttajaliiton tekemä ja sitä suositellaan 5- ja 6-luokkalaisille oppilaille ravitsemus aiheeseen tutustuttaessa sekä yläkouluikäisille kertauksena.

Pelissä seurataan vuorokauden ajan Napposen tekemisiä ja autetaan hahmoa tekemään terveellisiä valintoja. Ensimmäinen tehtävä onkin valita eri vaihtoehdoista Napposelle aamiainen. Tämän jälkeen valitaan, miten kuljetaan kouluun: pyörällä vai bussilla? Koulussa taas tehdään oppituntien aikana erilaisia harjoituksia ja testejä, jotka liittyvät aiheeltaan ravitsemukseen. Koulupäivän aikana myös kootaan terveellinen lounas ja välipala. Illalla puolestaan autetaan käydään Napposen kanssa kaupassa, harrastetaan sekä valitaan terveellinen päivällinen ja iltapala. Jokaisessa erillisessä osiossa peli antaa palautetta tekemistäsi valinnoista: kehuja oikeista valinnoista, vinkkejä parantamiseen sekä humoristisia runomuotoisia toruja huonoista valinnoista, tyyliin: ”Sokerillako koko päivän kuljet? Aivot silloin täysin suljet!”.

Pelikasvattajan käsikirjan (http://www.pelipaiva.fi/pelikasvattajankasikirja.pdf)  mukaan pelin on oltava tarpeeksi mutta ei liian haastava ja riittävän mutta ei liian viihdyttävä opettaakseen jotakin tiettyä suunniteltua sisältöä. Hyvä opetuspeli siis motivoi pelaamaan omalla pelillisyydellään ja tarjoaa selkeän, kertautuvan opetussisällön ja palautteen pelaajalle. Mielestäni Napposen eväät -oppimispeli täytti nämä kriteerit. Pelin rakenne ja toteutus ovatkin varmasti alakoululaiselle (ja miksei vielä yläkoululaisellekin) mieluisat, ennen kaikkea viidestä syystä: Ensinnäkin, Napponen on hauska ja suloinen hahmo. Toiseksi, pelin ulkoasu on yksinkertainen, mutta toimiva. Kolmanneksi, peli etenee loogisesti ja halutessa sitä on mahdollista nopeuttaa tai valita vain yksittäisiä osioita pelattavaksi. Neljänneksi, pelin palaute on humoristista, jolloin negatiivinenkaan palaute ei tunnu pahalta. Viidenneksi, pelissä ei ole liian pitkiä pätkiä faktatieoa ja ”tietoiskuja”, jotka yleensä tekevät oppimispeleistä tylsiä ja puuduttavia.

Kokonaisuudessaan todettakoon, että Napposen eväät -oppimispeli on ravitsemuksen ja terveelliseten valintojen käsittelyyn huomattavasti mielekkäämpi vaihtoehto kuin esimerkiksi aiemmin tutustumani samaa aihetta käsittelevä Terveellinen ateria -oppimisaihio. Peli on ensinnäkin oppimisaihiota paljon motivoivampi ja kiinnostavampi pelillisyytensä takia. Lisäksi Napposen eväät -pelissä ravitsemusta käsitellään paljon monipuolisemmin tuijottamatta pelkästään kaloreihin. Pelissä keskitytäänkin enemmän jokapäiväisiin ravitsemukseen ja liikuntaan liittyviin valintatilanteisiin ja niiden terveysvaikutuksiin, ei niinkään yksittäisiin ruoka-aineisiin ja niiden kalorimääriin. Kuitenkin pelissä käsitellään myös ruoka-aineiden ravintoarvoja, kuten rasva-, kuitu- ja suolapitoisuuksia. Ravitsemus aihetta käsitellessäni valitsisin opetuksen tueksi siis ehdottomasti mieluummin Napposen eväät -opetuspelin kuin Terveellinen ateria -oppimisaihion.

Oppimispeliin voitte käydä tutustumassa tarkemmin alla olevan linkin kautta:

http://kuluttajaliitto.fi/napposenevaatpeli/

20.1.2015 - MOOC (Massive Open Online Course)

Tänään keskustelimme MOOC:sta, joka on tuttavallisemmin massiivinen avoin verkkokurssi. MOOC on nimensä mukainen, eli avoin. Se toimii verkossa ja siihen on vapaa osallistumisoikeus kaikilla ihmisillä, joilla on internet-yhteys. Se on myös suurimmaksi osaksi maksuton, joten osallistumisen kynnys on matala. Kurssin keskeyttämisestä ei myöskään tule sanktioita, joten ainakin paperilla idea kuulostaa maanmainiolta! MOOC:n taustalla olevat yliopistot, kaupalliset toimijat ja yleishyödylliset organisaatiot. Suomen yliopistot eivät ilmeisesti ole kuitenkaan (ainakaan vielä) mukana. Luennon padletissa joku jo kyselikin, että olisiko Tampereen yliopistolla kiinnostusta järjestää vastaavaa toimintaa. Tämä toisi mielestäni mielenkiintoa ja halua osallistua useammille kursseille.

Pääsimme luennolla myös testaamaan MOOC-alustalla toimivaa Courseraa ja sen tarjoamia kursseja. Rekisteröityminen oli helppoa ja hommiin pääsi melkein heti. Valitsimme ensimmäisen mielenkiintoisen oloisen kurssin (Introduction to Classical Music). Kurssi oli Yalen yliopiston tarjoama. Ensimmäisenä piti täyttää pre-course-survey, jossa kyseltiin henkilötietoja ja kiinnostuksen kohteita. Nämä lähetettiin sitten kurssin ylläpitäjille, jotta he voisivat parantaa palvelua. Seuraavaksi meille suositeltiin klassisen musiikin lukemistoa ja muistutettiin erinäisistä aikarajoista. Kurssilta löytyi myös paljon videoita ja tietovisoja liittyen klassiseen musiikkiin. Yhden tietovisan teimmekin ja tuloksena oli huikea 19/20; kurssi oli siis jo puoliksi suoritettu!

Moodlessa kyseltiin, onko MOOC uhka ja/tai/vai mahdollisuus. En pitäisi sitä ainakaan uhkana. Toki voimme spekuloida, häviääkö kansalta kirjoitustaito ja todellisuuden taju, kun vietämme kaiken aikamme netissä. Mutta maailma muuttuu (Eskoseni) ja meidän on pysyttävä kärryillä. Näistä verkkokursseista tuli ensimmäisenä mieleen Peter Norvigin 100 000 student classroom, joka esitteli parannellun version sähköisestä luennosta (videot näkyvissä tietyn ajan, kotitehtäviä joka viikko, avoimia kysymyksiä tehtävistä jne.) (http://www.ted.com/talks/peter_norvig_the_100_000_student_classroom). Tämä luokkahuone sopisi mainiosti myös MOOC-alustalle.

Tulevan opettajan silmin näen tässä enemmän hyviä kuin huonoja puolia. Jos palvelu yleistyy Suomessa, olisi sitä mahdollista hyödyntää esimerkiksi eri lukioissa. Jotkut lukiot ovat vielä kurssivalikoimiltaan melko suppeita, mutta tämän palvelun avulla tuotaisiin sadat tuhannet kurssit kaikkien lukiolaisten tietoisuuteen. Ehdottomasti jatkoon!

15.1.2015 / SÄHKÖISET AINEISTOT JA OPETUSHENKILÖSTÖN OSAAMINEN

Luennon aiheina olivat erilaiset sähköiset aineistot ja materiaalit sekä opetushenkilöstön ja oppilaiden valmiudet sähköisten aineistojen tarkoituksenmukaiseen hyödyntämiseen. Luennon aikana esille nousivat erityisesti sähköisten aineistojen maksullisuus ja avoimuus sekä opetushenkilökunnan tämänhetkinen osaaminen ja osaamisedellytykset sähköisten aineistojen hyödyntämisessä.

Monet kouluille hankittavissa olevat sähköisistä opetusmateriaaleista ovat tällä hetkellä maksullisia. Jonkin verran on kuitenkin saatavilla myös ilmaisia opetusmateriaaleja (esim. YLE http://oppiminen.yle.fi ja OPH http://edu.fi). Sähköiset oppimateriaalit toki helpottavat paljon koulun arkea. Opettajan ei tarvitse jatkuvasti raahata mukana painavaa kirjapinoa, sillä tehtäviä ja materiaalia löytyy verkosta. Riittää, kun opetustilassa on käytössä videotykki sekä internetyhteyden omaava tietokone. Opettaja voi myös eri oppiaineiden sähköisien materiaalien avulla näyttää älytaululta erilaisia harjoituksia koko luokalle ilman, että hänen tarvitsee ensin kirjoittaa tai piirtää harjoitusta liitutaululle tai piirtoheitinkalvolle.

Kuitenkin sähköisten materiaalien käyttö opetuksessa ei ole täysin ongelmatonta. Taitamaton sähköisten materiaalien hyödyntäjä voi pahimmassa tapauksessa hyödyntää materiaaleja vain näennäisesti ilman, että niiden käytöstä seuraa todellista hyötyä. Sähköisten materiaalien käyttö ei myöskään ole vielä rutiinia jokaiselle kentällä toimivalle opettajalle. Melko usein tuntuu, että opettajat voi yleistettäessä jakaa kahteen ääripäähän. Toisessa ääripäässä ovat opettajat, jotka hyödyntävät sähköisiä materiaaleja aina, kun se vain on mahdollista. Toisessa ääripäässä taas ovat opettajat, jotka hyvin harvoin turvautuvat sähköisiin materiaaleihin. Hyvin karkeasti yleistäen voitaisiinkin todeta, että osa kentällä työskentelevistä opettajista on erittäin hyvin perillä sähköisten materiaalien käytöstä ja omaavat myös erinomaiset tvt-taidot, kun taas osa opettajista ei juurikaan hyödynnä sähköisiä materiaaleja ja heidän tvt-taidoissaan olisi vielä kehittämisen varaa. Suurin ongelma erilaisten sähköisten materiaalien hyödyntämisessä tuntuukin olevan arkuus sähköisiä materiaaleja ja nykytekniikkaa kohtaan ylipäätään. Monet opettajat kokevat sähköiset materiaalit vieraiksi ja vaikeiksi käyttää. Usein negatiiviset asenteet ja oletukset sekä kritiikki sähköisiä materiaaleja ja niiden käyttöä kohtaan tuntuukin johtuvan siitä, että tietoa ja osaamista niiden käytöstä ei opettajilla ole tarpeeksi.

Sähköisiin materiaaleihin liittyy myös usein erilaisia tekijänoikeuksellisia säädösksiä, jotka voivat paikoittain tuntua hyvinkin monimutkaisilta. Esimerkiksi Youtube-videopalvelusta (http://www.youtube.com) näytettävät videot ovat viime vuosina herättäneet paljon keskustelua. Toisaalta meille yliopistolla opetetaan, että Youtube-videoiden näyttäminen luokalle on tekijänoikeuslain vastaista. Silti monella kurssilla meille opiskelijoille näytetään videoita juuri kyseisestä palvelusta ja olemme luultavasti tietoisia myös Youtube-videoiden käyttämisestä opetuksessa myös kouluissa. Tämä asia herätti keskustelua myös luennolla ja epäselväksi jäi, mitä videoita on luvallista näyttää ja mitä taas ei.

Tosiasia kuitenkin on, että sähköiset oppimateriaalit ovat yleistymässä kouluissa. Sähköisten materiaalien perimmäinen tarkoitus on toimia opetusta monipuolistavina sekä helpottavina välineinä. Sähköiset oppimateriaalit voivat parhaimmillaan monipuolistaa ja yksilöllistää annettavaa opetusta, helpottaa konkreettista arkea ja kenties jopa laskea oppikirjakustannuksia. Olisikin erittäin tärkeää, että opettajien tvt-osaaminen ja tietämys erilaisista materiaaleista ja aineistoista sekä niiden hyödyntämisestä olisi riittävä parhaan mahdollisen opetuksen takaamiseen. Jotta tämä olisi mahdollista, tulisi nykyisen opettajankoulutuksen taata valmistuville opettajille tarvittavat tvt-taidot sekä kyvyn hyödyntää olemassa olevia sähköisiä materiaaleja ja aineistoja. Lisäksi olisi tärkeää pitää jo kentällä työskentelevien opettajien tiedot ja taidot tvt:n sekä sähköisten materiaalien suhteen ajantasalla.

Terveellinen ateria - tutustuminen oppimisaihioon

Terveellinen ateria on Opetushallituksen (2006) kehittämä interaktiivinen oppimisaihio, jossa kootaan ravitsemussuositusten mukainen annos esimerkkihenkilölle. Käyttäjä voi myös syöttää ohjelmaan omat tietonsa ja harjoitella aterian kokoamista oman energiantarpeensa mukaan. Oppimisaihio perustuu suomalaiseen ravitsemusmalliin eli oikea oppiseen lautasmalliin, ja sen ideana onkin havainnollistaa eri ruokalajien ja annoskokojen vaikutusta aterian kokonaisenergiamäärään. Oppimisaihion tarkoituksena on siis opastaa monipuoliseen ja terveelliseen ravitsemukseen sekä pysyvään painonhallintaan. Oppimisaihio on suunnattu peruskoululaisille.

Oppimisaihio on hyvin yksinkertainen ja helppo käyttöinen: Aluksi valitaan vaihtoehdoista esimerkkihenkilö tai luodaan oma. Tämän jälkeen siirrytään sivulle, jossa on näkyvissä tyhjä lautanen. Tällä sivulla valitaan valikoista erilaisia ruokalajeja, ja kun annos on valmis saa siitä palautetta. Palautteessa tosin keskitytään pelkästään siihen, onko kokonaisenergiamäärä sopiva. Jos ei ole, ohjelma antaa vinkkejä asioista, joihin kannattaa vielä kiinnittää huomiota. Ohjelma ei ota lainkaan kantaa eri ruokalajien terveellisyyteen, kunhan kalorimäärät ovat kohdallaan. Tämä on mielestäni selkeä miinus. Opetushallituksen tekemältä ohjelmalta olisi toivonut, ettei lautasmallin opetus pyöri vain kalorimäärien ympärillä. Pohdinnan arvoista onkin, millaisen kuvan nuoret saavat oikeaoppisesta ruokavaliosta, jos painotetaan vain kalorimääriä?

Terveellinen ateria -oppimisaihio kuuluu mielestäni kurssin luennolla (15.1.2015) esitellylle ensimmäiselle tietämisen tasolle, jolla oppiminen nähdään lähinnä tiedonhankintana ja käsitteellistämisenä. Oppimisaihio perustuukin ensimmäiselle tasolle tyypilliseen informaation valikointiin sekä opittavan asian tulkintaan ja sisäistämiseen. Jaakkolan ym. (2012) luokittelun mukaan taas oppimisaihio edustaa mielestäni harjoitusohjelmaa, sillä siinä harjoitellaan tiettyä yksittäistä ilmiötä palautteen avulla, kuten harjoitusohjelmille on tyypillistä.

Oppimisaihioon voitte käydä tutustumassa tarkemmin alla olevan linkin kautta:

http://www03.edu.fi/oppimateriaalit/terveellinenateria/index_ff.html

13.1 Informaatioajan oppiminen

13.1.2015 Informaatioajan oppiminen

Tulevaisuuden oppiminen on osallistuvaa oppimista! Teknologia muuttuu ja muovautuu jatkuvasti. Ja
sen huomioon ottaminen voi vaatia muutoksia kouluille ja oppilaitoksille. Nopeus muutoksissa edellyttää myös nopeutta koulujärjestelmän sekä opetusmenetelmien muutoksille.
Tieto ja tietämys muuttuvat nopeasti - jatkuva muutos edellyttää myös jatkuvaa oppimista.

Kysymyksenä minulle heräsikin, että kuinka paljon lopulta on tarpeen muuttaa opetusta ja opetusmenetelmiä? Sillä oppimista tapahtuu kaikkialla, myös formaalin koulun ulkopuolella. Lapset ja nuoret viettävät jo nyt suurimman osan vapaa-ajastaan sosiaalisessa mediassa ja erilaisten verkossa tapahtuvien aktiviteettien äärellä. Onko siis tarpeen sisällyttää näitä enempää enää normaaliin koulutukseen ja kouluun? Mikä on koulutuksen, opetuksen tarkoitus? Onko koulun kehityttävä tarjoamaan uusimpien trendien mukaista opetusta? Onko koululla kuitenkin laajempi tarkoitus kasvattajan roolissa - antaa eväät hyvään, tasapainoiseen ja sosiaaliseen elämään ja opettaa oppimaan oppimisen taitoja, tiedonhakua, mediakriittisyyttä jne? Onko siis kuinka tarpeellista käyttää tietotekniikkaa osana varsinaista opetusta? Esimerkiksi käsin kirjoittamisella on nähty olevan merkitystä aivojen kehittymiseen, voisi näin olettaa että perinteisemmälläkin opetuksella voisi olla tärkeitä tehtäviä lapsen kehityksessä, sellaisia joita ei voida tarjota tietotekniikan avulla. Ja vaikka voisikin, olisiko se tarpeellista?


KONNEKTIVISMIlla tairkoitetaan verkostoihin perustuvaa oppimisnäkemystä.
Sen mukaan oppiminen onnistuu parhaiten sosiaalisten verkostojen kautta. Mutta onko niin, että lopulta ei ole väliä onko sosiaalinen ympäristö virtuaalinen vai fyysinen?

OPPIMISYMPÄRISTÖJEN MUUTOS?

Alan tutkimus on vilkasta. Sen keskeisimpiä kysymyksiä on miten yhdistää sekä pedagoginen lähestymistapa että teknologia ja se miten opettajan rooli nähdään kehittyvässä informaatioyhteiskunnassa.

Itse näkisin asian niin, että on tarpeellista ottaa huomioon opetuksessa joitain tärkeitä osa-alueita informaatioajan opetusvälineistä, mutta se ei saa olla opetuksen itseistarkoitus. Eli opetuksesta ei saisi tulla " välineellistä" - jos jonkin asian voi tehdä "perinteisesti" fyysisessä oppimisympäristössä, ei kaiketi ole tarkoituksenmukaista siirtää sitä verkkoon. Esimerkkinä  voisin mainita tilanteen, jossa oppilaat istuvat luokassa Ipadit neniensä alla ja  kirjoittavat mielipiteensä virtuaaliselle taululle sen sijaan, että jakaisivat sen ääneen luokassa. Onko tämä tarkoituksenmukaista? Opettajan on osattava perustella itselleen sekä julkisesti miksi on tärkeää valita opetusvälineet, tietyssä tehtävässä juuri virtuaalisen mahdollisuuden.

Näkisin, että erityisesti uusilla kehittyvillä verkkotyöskentelymahdollisuuksilla on etenkin opettajan arkea helpottavia mahdollisuuksia. Kuten esimerkiksi perinteisen "reissuvihkon" poistuminen -läksyt voi sen sijaan jakaa opettajan blogissa sekä jakaa erilaista oppimismateriaalia, jota oppilaat voivat hyödyntää kotitehtävissään. Lisäksi vanhemmilla on tällöin parempi mahdollisuus olla kartalla kouluasioista ilman, että tarvitsee soittaa opettajalle. Steinerkoulun opettajana näen tässä hurjasti mahdollisuuksia. Meillä kun ei ole oppikirjoja, ja ongelmana on aina ollut vihkotekstien tekeminen silloin kun oppilas on poissa tai kotona kipeänä. Jos vihkotekstit ja kuvat olisivat netissä saatavilla päivän päätteeksi, voisi sairaslomallakin tehdä tehtäviä eikä jäädä opetuksessa jälkeen tai joutua kovasti paikkaamaan tervehdyttyään. Mahdollisuuksia on paljon!

Niinpä voinkin todeta, että mielestäni tarkoituksenmukaisesti ja kriittisesti valittuja osa-alueita uudesta teknologiasta on syytä hyödyntää. Mutta edelleen olla varovainen opetuksen turhasta välineellistämisestä " leluttamisesta". Edelleen sosiaalisella kanssakäynnillä fyysisessä ympäristössä on korvaamattomia ominaisuuksia, joita ei saa unohtaa. Opetuksen yksi tavoite on kasvattaa osaksi yhteiskuntaa ja ehkäistä syrjäytymistä. Kasvattaa lapsia, nuoria ja aikuisiakin aktiivisiksi toimijoiksi, jolla on hyvät sosiaaliset mahdollisuudet kiinnittyä yhteiskuntaan ja toimia osana sitä.

Heidi