tiistai 20. tammikuuta 2015

20.1.2015 - MOOC (Massive Open Online Course)

Tänään keskustelimme MOOC:sta, joka on tuttavallisemmin massiivinen avoin verkkokurssi. MOOC on nimensä mukainen, eli avoin. Se toimii verkossa ja siihen on vapaa osallistumisoikeus kaikilla ihmisillä, joilla on internet-yhteys. Se on myös suurimmaksi osaksi maksuton, joten osallistumisen kynnys on matala. Kurssin keskeyttämisestä ei myöskään tule sanktioita, joten ainakin paperilla idea kuulostaa maanmainiolta! MOOC:n taustalla olevat yliopistot, kaupalliset toimijat ja yleishyödylliset organisaatiot. Suomen yliopistot eivät ilmeisesti ole kuitenkaan (ainakaan vielä) mukana. Luennon padletissa joku jo kyselikin, että olisiko Tampereen yliopistolla kiinnostusta järjestää vastaavaa toimintaa. Tämä toisi mielestäni mielenkiintoa ja halua osallistua useammille kursseille.
Pääsimme luennolla myös testaamaan MOOC-alustalla toimivaa Courseraa ja sen tarjoamia kursseja. Rekisteröityminen oli helppoa ja hommiin pääsi melkein heti. Valitsimme ensimmäisen mielenkiintoisen oloisen kurssin (Introduction to Classical Music). Kurssi oli Yalen yliopiston tarjoama. Ensimmäisenä piti täyttää pre-course-survey, jossa kyseltiin henkilötietoja ja kiinnostuksen kohteita. Nämä lähetettiin sitten kurssin ylläpitäjille, jotta he voisivat parantaa palvelua. Seuraavaksi meille suositeltiin klassisen musiikin lukemistoa ja muistutettiin erinäisistä aikarajoista. Kurssilta löytyi myös paljon videoita ja tietovisoja liittyen klassiseen musiikkiin. Yhden tietovisan teimmekin ja tuloksena oli huikea 19/20; kurssi oli siis jo puoliksi suoritettu!
Moodlessa kyseltiin, onko MOOC uhka ja/tai/vai mahdollisuus. En pitäisi sitä ainakaan uhkana. Toki voimme spekuloida, häviääkö kansalta kirjoitustaito ja todellisuuden taju, kun vietämme kaiken aikamme netissä. Mutta maailma muuttuu (Eskoseni) ja meidän on pysyttävä kärryillä. Näistä verkkokursseista tuli ensimmäisenä mieleen Peter Norvigin 100 000 student classroom, joka esitteli parannellun version sähköisestä luennosta (videot näkyvissä tietyn ajan, kotitehtäviä joka viikko, avoimia kysymyksiä tehtävistä jne.) (http://www.ted.com/talks/peter_norvig_the_100_000_student_classroom). Tämä luokkahuone sopisi mainiosti myös MOOC-alustalle.

Tulevan opettajan silmin näen tässä enemmän hyviä kuin huonoja puolia. Jos palvelu yleistyy Suomessa, olisi sitä mahdollista hyödyntää esimerkiksi eri lukioissa. Jotkut lukiot ovat vielä kurssivalikoimiltaan melko suppeita, mutta tämän palvelun avulla tuotaisiin sadat tuhannet kurssit kaikkien lukiolaisten tietoisuuteen. Ehdottomasti jatkoon!

7 kommenttia:

  1. Hyviä pointteja!

    Vaikka yleensä kannatan lähiopetusta/kasvokkain tapaamista verkossa hyörimisen sijasta, vaikuttavat MOOC-kurssit erinomaiselta vaihtoehdolta opiskella, mikäli opetusta ei olisi muuten saatavilla tai jossakin tiettyssä paikkassa järjestettävälle kurssille olisi hankala osallistua. Myös MOOC-kurssien ilmaisuus on mielestäni hyvä, jolloin kaikilla tulotasosta riippumatta on mahdollisuus osallistua.

    Opiskelussa pidän tärkeänä asiana vuorovaikutusta opiskelijoiden välillä. Olen erityispedagogiikan opintoja Jyväskylän avoimessa yliopistossa suorittaessani osallistunut verkkokursseille, joilla olen yllättynyt opiskelijoiden välisen vuorovaikutuksen määrästä. Hyvin yksinkertaisilla keinoilla, kuten keskustelupalstoilla suljetussa oppimisympäristössä, voidaan saada aikaan erittäin hedelmälliset ja opettavaiset keskustelut kuten kasvokkain tapahtuvilla oppitunneilla. Mietin kuitenkin, miten MOOC-kursseilla, joihin osallistuu useita satoja tai tuhansia opiskelijoita, keskustelut voidaan pitää mielekkäinä seurata. Tulisiko opiskelijat esim. jakaa pienempiin ryhmiin keskustelemaan?

    VastaaPoista
  2. Mielestäni tällaisilla kursseilla on hyvä mahdollisuuksia! Esim. aktivoida ihmisiä jotka syystä tai toisesta ovat tippuneet yhteiskunnan rakenteiden ulkopuolelle, esim. osana työllistymisvalmennusta. Kursseilla voi päivittää omaa osaamista ilman että se tähtää tutkintoon. Valmennuskurssimaisesti näistä voisi olla hyötyä myös opiskelemaan pyrkiville, jos haluaa esim prepata itseään pääsykokeisiin. Yliopistojen monimuoto-opiskelut muistuttavat näitä. Tällaisilla kursseilla voi hyvin myös esim. ylläpitää kielitaitoa. Ja sekin on hyvä, että kursseihin voi sisällyttää myös opintopiirejä jne. jolloin opiskeluun sisältyisi myös sosiaalinen kanssakäyminen sekä keskustelu. Keskustelun merkitystä oppimisessa ei voi oikein korvata virtuaalisesti.

    VastaaPoista
  3. Ei hitto vie. Olin kirjoittanut kommentin ja kun kirjauduin, SE POISTUI! Hieno homma. Olin jopa jossain määrin tätä iki ihanaa tekniikka puolustelemassa. Tässä voisin kiteyttää turhautuneisuuteni verkkoympäristöissä pyörimiseen ja sen aiheuttamaan "nettirageen". Ei voisi vähempää innostaa tehdä verkossa vielä lisää hommia, kun ne joutuu tekemään tuplana.

    Mooc voi olla ihan jees ja kuten Heidi mainitsikin, valmennuskurssimaisesti voisim jopa itsekin sitä suositella. Tai ihan oman sivistyksen kartuttamiseen. Mutta koska olen ihmiskontaktien puolella ihan silkasta sosiaalisuudesta, en voisi kuvitellakaan tekeväni yhtään kurssia yliopisto- tai lukio-opintoja verkkoon. Eli jos MOOCin kaltaiset kurssit yleistyvät, ne eivät ainakaan voi olla ainoita vaihtoehtoja.

    Verkkokeskustelut ovat hyviä, mutta se muuttaa mielestäni keskustelun pointtia ja sen luonnetta. Se, että kaikilla on pääsy alustalle aikataulusta riippumatta, on ehdottomasti positiivinen asia, mutta tällainen niska kyyryssä yksin näpyttely on minusta jotenkin ironista "keskustelua". Joten oma pointtini on, että MOOCit sun muut on hyviä joillekin, mutta itse en lämpeä, en tippaakaan ylimääräiseen verkkohaahuiluun. Tässä kommentissa ei ole puoliakaan niistä asioista, jotka olin raapustanut aiemmin, mutta tämän enempää ei kuumeisestä päästäni nyt irtoa.

    VastaaPoista
  4. Hyvä huomio MOOC-kurssin liittämisestä lukio-opintoihin, joissa perinteisten kirjojen osuus on suuri. MOOC- kurssi voisi olla juuri Tiian mainitsema valmennuskurssi, jonka opiskelijat kävisivät ennen varsinaista koulussa opiskeltavaa kurssia. Tällöin opiskelija olisi jo perehtynyt opiskeltavaan aineistoon ja opettaja pääsisi heidän kanssaan syventäviin opintoihin suoraan.

    VastaaPoista
  5. Todella kiinnostavia näkökulmia! Tykkäsin erityisesti ideasta, että MOOC kursseja voisi hyödyntää esimerkiksi lukioiden lisäkursseina tai preppauskursseina pääsykokeisiin. Opiskelin itse aikanani yhdessä Tampereen pienimmistä lukioista ja kurssitarjonta oli meillä syventävien ja soveltavien kurssien kohdalla paljon pienempi kuin suuremmissa lukioissa. Meille toki tarjottiin mahdollisuutta suorittaa joitakin kursseja Tampereen muissa lukioissa, mutta aikataulujen puitteissa tämä ei käytännössä ollut mahdollista. Esimerkiksi tällaisessa tilanteessa näkisin MOOC kurssit hyvänä vaihtoehtona. Joitakin syventäviä ja soveltavia kursseja voisikin järjestää esimerkiksi koko Pirkanmaan tai miksei koko Suomen laajuisesti, jolloin kaikilla lukiolaisilla olisi yhtäläiset mahdollisuudet suorittaa kiinnostuksensa mukaisia lisäkursseja. Tälla tavoin varmaan myös tarjontaa ja kurssien määrää pystyttäisiin suhteellisen helposti ja taloudellisesti lisäämään. Tällaisille MOOC sovelluksille siis ehdottomasti kyllä!
    Olen kuitenkin samaa mieltä myös Tiian ja Reetan kanssa siitä, että MOOC kurssit eivät voi korvata vuorovaikutukseen perustuvaa lähiopetusta. Itseäni ainakin hirvittäisi ajatus siitä, että esimerkiksi liikunnan sivuaineen voisi suorittaa verkkokurssina. Kaikkea ei nimittäin voi oppia ilman konkreettista tekemistä ja vuorovaikutusta toisten kanssa. Teoreettisemmille kursseille taas MOOC voisi olla hyvä vaihtoehtoinen suoritustapa, joka huomioisi hyvin esimerkiksi eri elämäntilanteet: asuminen eri paikkakunnalla kuin oppilaitos, lasten hoitaminen, aikataulut… Ainoaksi vaihtoehdoksi en MOOC:ia kuitenkaan haluaisi, sillä pidän siitä, että ihmiset ovat aidosti vuorovaikutuksessa keskenään. Joissakin tapauksissa saattaisin itsekin kuitenkin valita mieluummin MOOC kurssin. Kuten Timo totesikin, ehdottomasti jatkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella hyvä pointti, Niina, tuo liikunnan opiskelu MOOC-kurssilla. On tiettyjä asioita, joita pitää päästä itse kokeilemaan ja pelkkien videoidenkaan avulla ei esimerkiksi joukkuepelejä voi harjoitella.

      Poista
  6. Silja, itseasiassahan käytit juuri käänteisen luokkahuoneen taktiikkaa, jossa tutustutaan ensin aineistoon itsenäisesti ja sitten syvennytään siihen opettajan avustuksella. :D Mutta joo, tasa-arvon toteutumiseen esim. lukiomaailmassa MOOC saattaisi tuoda ratkaisuja.

    VastaaPoista