13.1 Informaatioajan oppiminen

13.1.2015 Informaatioajan oppiminen

Tulevaisuuden oppiminen on osallistuvaa oppimista! Teknologia muuttuu ja muovautuu jatkuvasti. Ja
sen huomioon ottaminen voi vaatia muutoksia kouluille ja oppilaitoksille. Nopeus muutoksissa edellyttää myös nopeutta koulujärjestelmän sekä opetusmenetelmien muutoksille.
Tieto ja tietämys muuttuvat nopeasti - jatkuva muutos edellyttää myös jatkuvaa oppimista.

Kysymyksenä minulle heräsikin, että kuinka paljon lopulta on tarpeen muuttaa opetusta ja opetusmenetelmiä? Sillä oppimista tapahtuu kaikkialla, myös formaalin koulun ulkopuolella. Lapset ja nuoret viettävät jo nyt suurimman osan vapaa-ajastaan sosiaalisessa mediassa ja erilaisten verkossa tapahtuvien aktiviteettien äärellä. Onko siis tarpeen sisällyttää näitä enempää enää normaaliin koulutukseen ja kouluun? Mikä on koulutuksen, opetuksen tarkoitus? Onko koulun kehityttävä tarjoamaan uusimpien trendien mukaista opetusta? Onko koululla kuitenkin laajempi tarkoitus kasvattajan roolissa - antaa eväät hyvään, tasapainoiseen ja sosiaaliseen elämään ja opettaa oppimaan oppimisen taitoja, tiedonhakua, mediakriittisyyttä jne? Onko siis kuinka tarpeellista käyttää tietotekniikkaa osana varsinaista opetusta? Esimerkiksi käsin kirjoittamisella on nähty olevan merkitystä aivojen kehittymiseen, voisi näin olettaa että perinteisemmälläkin opetuksella voisi olla tärkeitä tehtäviä lapsen kehityksessä, sellaisia joita ei voida tarjota tietotekniikan avulla. Ja vaikka voisikin, olisiko se tarpeellista?


KONNEKTIVISMIlla tairkoitetaan verkostoihin perustuvaa oppimisnäkemystä.
Sen mukaan oppiminen onnistuu parhaiten sosiaalisten verkostojen kautta. Mutta onko niin, että lopulta ei ole väliä onko sosiaalinen ympäristö virtuaalinen vai fyysinen?

OPPIMISYMPÄRISTÖJEN MUUTOS?

Alan tutkimus on vilkasta. Sen keskeisimpiä kysymyksiä on miten yhdistää sekä pedagoginen lähestymistapa että teknologia ja se miten opettajan rooli nähdään kehittyvässä informaatioyhteiskunnassa.

Itse näkisin asian niin, että on tarpeellista ottaa huomioon opetuksessa joitain tärkeitä osa-alueita informaatioajan opetusvälineistä, mutta se ei saa olla opetuksen itseistarkoitus. Eli opetuksesta ei saisi tulla " välineellistä" - jos jonkin asian voi tehdä "perinteisesti" fyysisessä oppimisympäristössä, ei kaiketi ole tarkoituksenmukaista siirtää sitä verkkoon. Esimerkkinä  voisin mainita tilanteen, jossa oppilaat istuvat luokassa Ipadit neniensä alla ja  kirjoittavat mielipiteensä virtuaaliselle taululle sen sijaan, että jakaisivat sen ääneen luokassa. Onko tämä tarkoituksenmukaista? Opettajan on osattava perustella itselleen sekä julkisesti miksi on tärkeää valita opetusvälineet, tietyssä tehtävässä juuri virtuaalisen mahdollisuuden.

Näkisin, että erityisesti uusilla kehittyvillä verkkotyöskentelymahdollisuuksilla on etenkin opettajan arkea helpottavia mahdollisuuksia. Kuten esimerkiksi perinteisen "reissuvihkon" poistuminen -läksyt voi sen sijaan jakaa opettajan blogissa sekä jakaa erilaista oppimismateriaalia, jota oppilaat voivat hyödyntää kotitehtävissään. Lisäksi vanhemmilla on tällöin parempi mahdollisuus olla kartalla kouluasioista ilman, että tarvitsee soittaa opettajalle. Steinerkoulun opettajana näen tässä hurjasti mahdollisuuksia. Meillä kun ei ole oppikirjoja, ja ongelmana on aina ollut vihkotekstien tekeminen silloin kun oppilas on poissa tai kotona kipeänä. Jos vihkotekstit ja kuvat olisivat netissä saatavilla päivän päätteeksi, voisi sairaslomallakin tehdä tehtäviä eikä jäädä opetuksessa jälkeen tai joutua kovasti paikkaamaan tervehdyttyään. Mahdollisuuksia on paljon!

Niinpä voinkin todeta, että mielestäni tarkoituksenmukaisesti ja kriittisesti valittuja osa-alueita uudesta teknologiasta on syytä hyödyntää. Mutta edelleen olla varovainen opetuksen turhasta välineellistämisestä " leluttamisesta". Edelleen sosiaalisella kanssakäynnillä fyysisessä ympäristössä on korvaamattomia ominaisuuksia, joita ei saa unohtaa. Opetuksen yksi tavoite on kasvattaa osaksi yhteiskuntaa ja ehkäistä syrjäytymistä. Kasvattaa lapsia, nuoria ja aikuisiakin aktiivisiksi toimijoiksi, jolla on hyvät sosiaaliset mahdollisuudet kiinnittyä yhteiskuntaan ja toimia osana sitä.

Heidi