perjantai 30. tammikuuta 2015

To 22.1. luento, pelillisyys oppimisessa

Luennoitsija Sari Yrjänäinen kertoi tutkijaryhmän hankkeesta, jossa tavoitteena oli luoda oppimispeli. Luento alkoi käsittelemällä oppimisympäristöä tilana - ja tässä yhteydessä tarkoitettiin nimenomaan sitä fyysistä tilaa, jossa oppiminen tapahtuu. Luennoitsijan peruste oli, että tilalla opetetaan. Ryhmä päätyi yhteen oppiaineeseen, johon kehiteltäisiin toimintaa rikastuttava peli. Tämä aine oli liikunta ja peli valopeli, jonka avulla oppilaat saatiin asenteista ja taustastaan huolimatta liikkumaan. Houkuttimiksi oli valittu pimeän ja valojen leikki sekä niihin yhdistetty robotti, joka kertoi tarinaa.

Valopeli oli ehdottomasti luennon päätähti, mutta itseäni jäi mietityttämään luennoitsijan pointit tilan kokemisesta ja tilasta oppimisympäristönä. Kurssikuvauksen mukaan tämän kurssin osaamistavoitteisiin kuuluvat: että opiskelijat 
- osaavat kuvata digitaalisen median täyttämän ja kansainvälistyvän informaatioyhteiskunnan muutoksia
- ymmärtävät erilaisia oppimisympäristöjä ja niiden kehitystä
- hallitsevat muuttuviin oppimisympäristöihin liittyviä suunnittelun, toteutuksen ja arvioinnin taitoja

sekä sisältö:Opintojaksolla tutustutaan muun muassa oppimisympäristöajatteluun, digitaaliseen mediaan oppimisen tukena, verkkoyhteisöihin ja ohjaukseen verkossa sekä informaalin ja formaalin oppimisen välisiin jännitteisiin ja oppimisympäristöjen ja yhteiskunnan muutosten vaikutuksiin organisaatio- ja toimintakulttuuritasoilla. Opiskelija voi erikoistua oman valinnan mukaan esimerkiksi lasten ja nuorten tai aikuisten oppimisympäristöjen erityiskysymyksiin.

Olenkohan ymmärtänyt tummentamani kohdat väärin, kun tähän mennessä luennoilla on mielestäni käsitelty melko yksipuolisesti oppimisympäristöjä käsitteenä. On totta, että painotus on virtuaalisuudessa, mutta koska kurssikuvaus ja -tavoitteet sisältävät oppimisympäristöt monikkona, on mielestäni opiskelijaa johdettu vähän harhaan. Tämä luento oli sinänsä poikkeus, että siinä sivuttiin kurssin ensimmäisen luennon lisäksi myös muita oppimisympäristöjä kuin pelkästään virtuaalisuutta. Huomion sai esimerkiksi fyysisen tilan kokemus, valot, värit sekä pulpetittomuus, jotka yhdessä luovat aktiivisen oppimisympäristön. Ihminen on edelleen fyysinen olento kaikkine aisteineen, vaikka maailma kuinka digitalisoituisi.

Kansanterveysnäkökulmasta valopeli on edistyksellinen, koska se saa luennoitsijan mukaan lapset liikkumaan. Mielestäni se toimii myös vasta-argumenttina yleistyvälle virtuaalioppimiselle, jossa usein oppija on paikoillaan ja harrastaa mediassakin paljon moitittua istumista. Valopelissä ei mielestäni tullut myöskään esille näkökulmaa, jossa oppilas voisi oppia jotakin väärin. Viime perjantain (23.1.) Opettaja-lehdessä oli keskustelua oppimispelien heikkoudesta opettaa lasta väärin. Kirjoittajan mukaan esimerkiksi kehittäväksi peliksi luotu Sanataituri antaa vääriä signaaleja oppilaalle oikeista tai vääristä vastauksista eli suoraan sanottuna opettaa väärin. Kirjoittaja kiteyttää tekstinsä lopussa virkkeeseen: "On vielä paljon tekemistä, jos aiomme pystyä hyödyntämään tvt:tä kunnialla".

Tästä puhuttiin myös luennolla. Yrjänäinen totesi, että oppimispeleihin mennään yleensä tekniikka edellä unohtaen tyystin pedagogiikka. Tällöin tulee kysymykseen erityisesti laitteen tai sovelluksen lisäarvo oppimiselle. Yrjänäisen mukaan se toimii virtuaalisten oppimisympäristöjen käytön perusteluna. Itse olen asiasta täysin samaa mieltä. Lisäksi oman pohdintani tulos on, että koska kaikki eivät osaa käyttää teknisiä laitteita yhtä sujuvasti, onko järkevää panostaa työtunteja ja voimavaroja erilaisten laitteiden opetteluun, jotka eivät välttämättä edes tuo mitään hyödykkeitä oppimiseen? Mielestäni ei ole. Toinen pointtini on, että voiko kaikkea opettamista perustella oppimisympäristöllä? Kuten, että on hienoa (?) teettää oppilailla tehtäviä erilaisissa oppimisympäristöissä, jotka kehittävät taitoja muttei aineen oppimista?

Vaikka luennon pääaiheesta, valopelistä, päästiinkin melko kauas tässä kirjoituksessa, mielestäni se on silti yksi oppimispeli, jota voisin ajatella kokeilevani. Jos lupaukset opettajan tavallisista tvt-taidoista riittävät.

8 kommenttia:

  1. Olen kanssasi samaa mieltä, että kurssikuvauksen perusteella olisi kurssin odottanut käsittelevän oppimisympäristöjä laajemminkin kuin vain sähköisessä muodossa. Harmittavasti olin itse sängyn pohjalla kuumeessa juuri tämän luennon, kun olisi ollut mahdollisuus perehtyä teemaan muustakin näkökulmasta. Vaikka toki valopelikin hyödyntää tekniikkaa.

    Luin itse asiassa tuon saman Opettaja-lehden (23.1.2015) jutun ja jäin myöskin pohtimaan sen jälkeen oppimispelien mielekkyyttä. Olen itse huomannut, että lapset innostuvat, kun saavat tehdä tabletilla harjoituksia tai pelata oppimispelejä kynä-paperitehtävien sijaan. Opettaja-lehdessä (9.1.215) mainittiin Lauri Järvilehdosta, joka kertoi, ettei hänen lastensa tabletilla ole muita pelejä kuin oppimispelejä. Hän mukaansa oppimispelejä lapsi jaksaa pelata puoli tuntia tai tunnin ja sitten lapsi lähtee pihalle. Itse asiassa tuo oppimispelikritiikki taisi olla vastine Lauri Järvilehdon haastatteluun.

    Mielestäni monet oppimispelit ovat siitä hyviä, että lapsi saattaa pelata peliä innoissaan, ymmärtämättä, että oppii samalla esimerkiksi matematiikkaa tai kieliä. Toki olisi syytä kiinnittää huomiota pelien pedagogiikkaan. Ymmärrän toki, etteivät pelien kehittelijät useinkaan ole kiinnostuneita pedagogiikasta, vaan tekniikasta. Ehkäpä meidän tulevina kasvattajina pitää vain olla tarkkana ja kriittisinä pelejä kohtaan ja testata ne ennen kuin annamme ne lapsillemme pelattavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Mulla ei enää ole sitä lehteä, kun heitin ne menemään muutossa :(. Mutta muistelisin, että ko. kirjoitus oli vastine johonkin teknologiaylistykseen. Hyvä pointti on myöskin se, että oppimispeliä ei ehkä jaksa hinkata ikuisuuksia, ellei siinä ole etenemismahdollisuuksia tasolta toiselle. Pedagogiikasta sen verran, että jossain hämärissä muistikuvien sopukoissa saattaisi olla sellainen muistijälki, että olisin kuullut okl:n ekoina vuosina mediakasvatuksen kursseilla sellaista, että opettajia valjastetaan oppimispelien kehitykseen juuri pedagogisen hyödyn takia. Tämä on mielestäni ensiarvoisen tärkeää, ettei pahimpia mokia pääsisi syntymään. Lisää opeja sinne!

      Poista
  2. En ymmärrä mihin postini katosi!!!! Apua. En ala nyt kirjoittamaan koko stooria uusiksi, sen verran pitkä oli viesti. Mutta tiivistän viestini nyt muutamaan ajatukseen.

    Yhdyn muiden kommentteihin kurssin sisällöstä. Odotin myös muunlaisia vaihtoehtoja muuttuviin oppimisympäristöihin kuin pelkästään digipuolen ratkaisuja. Toisaalta hyvä tällainenkin kurssi käydä, että tietää miten digiä voi hyödyntää opetuksessa.

    Pääpointtina kirjoituksessani (R.I.P) oli se, että onko varmaa että digilaitteilla oppimisesta on hyötyä oppimisen ja kehityksen kannalta? Onko todistettua hyötyä järjestää pelejä, joilla aktivoidaan fyysisesti/ajatuksellisesti perinteisen sosiaalisen ja liikunnallisen sijaan, digilaitteilla?

    Kysymyksiä:

    * Vastaako digioppiminen erilaisten oppijoiden tarpeisiin (kinesteettinen, auditiivinen, visuaalinen)
    * Entä sosiaalinen aspekti ja vuorovaikutustaidot?
    *Peliriippuvuus? ( Onko siinä tapauksessa enää merkitystä onko peli ns yleishyödyllinen oppimispeli vai ei?)
    *entä jatkuva ja lisääntyvä ruudun tuojottaminen? Onko haitallista lapsen kehittyvälle hermostolle?

    Opettajankoulutuksen tulisi paitsi antaa keinoja digin valjastamiseen hyödyllisiin opetuksellisiin tarkoituksiin, myös puhua sen haitoista ja riskeistä ja tehdä tutkimusta sen hyödyistä ja mahdollisista haitoista moniammatillisesti. Koulun pitäisi myös tarjota valistusta ja ohjausta vanhemmille.

    HArmi. Edellinen viesti oli paljon parempi. DAMN.

    H

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistavia pointteja! vaikka alkuperäinen viestisi häipyikin (tunnen suunnatonta myötätuntoa puolestasi), tiivistit hyvin digikolikon kääntöpuolen. Mielestäni kaikenlainen hurahtaminen ja äärilaitaan painautuminen on vähän haitallista. Ihan noin niinkuin elämässä yleensäkin.

      Poista
  3. Samaa mieltä edellisten kanssa, olisin toivonut, että kurssilla olisi käsitelty teknologisten ja sähköisten ympäristöjen lisäksi myön muunlaisia oppimisympäristöjä. Valopelille täytyykin antaa sen verran kunniaa, että siinä sentään lähdettiin ajatuksesta, että oppiminen on tiloihin sitoutunutta ja innostavilla tiloilla on suuri merkitys oppijalle. Olen tästä täysin samaa mieltä. Ikävä kyllä itse valopeliä kokeilleena muuta todellista hyötyä en pelistä löydäkään. On toki hienoa, että liikuntaan on haluttu tuoda jotakin uutta: valoja, ääniä, pimeyttä. Mielestäni tässä on vain käynyt niin, että on menty teknologia edellä ja unohdettu pohtia sitä, mitä valopeli tuo lisää liikunnan opetukseen. Epäilemättä lapset innostuvat tästä pelistä ja sen erilaisuudesta, mutta mikä on valopelin tuoma todellinen lisäarvo: valot? ääni? pimeys? Kaikki nämä ovat toteutettavissa ilman kallista laitettakin: liikuntasali pimeäksi, tilaan eri värisiä valoja tai oppilaille taskulamppuja ja tarinnallisuutta mukaan opetukseen. Kyse ei siis mielestäni olekaan valopelistä, vaan vaihtelivasta tavasta toteuttaa liikuntaa ja hyödyntää tiloja. Opettajan mielikuvitus tilojen käytössä voikin jossain tapauksissa olla hyödyllisempi työkalu kuin kalliit teknologiset laitteet. Tällä mielipiteelläni en toki halua teilata teknologiaa, vaan herätellä ajattelemaan sen todellista hyötyä ja lisäarvoa. Teknologia on ehdottoman hyvää ja hyödyllistä, silloin kun sitä osataan käyttää perustellusti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tuokin. Toit hyvin esiin sen, mikä ajatus valopelin pohjalla on (valot, äänet, pimeys) eli sen, että tietyt erillisinä pidetyt (ja toteutetut) ominaisuudet yhdistyvät laitteessa.

      Poista
    2. Piti vielä sanoa, että valopelin kokeileminen olisi ollut hauskaa myös tällä kurssilla. Ihan mielenkiinnosta.

      Poista